15.12.2016

Pieniä joululahjaideoita

Mihin tämä aika on mennyt?? Kuukausi alkoi vasta ja olemme 15. päivän kohdalla. Apuva! Lahjojen saaminen voi olla kivaa. Toisaalta se voi tuoda stressiä, jos ei tiedä, mitä haluaisi antaa läheisille. Nämä olisi sellaisia, mitä minä ajattelisin antaa muille. Huomioin myös miehet. Antaisin näitä silloin, kun olisi vähän enemmän rahaa. Minulla ei ole kauhean mielenkiintoisia toiveita, vaan ne on aika perusasioita, kuten kalenteri ja joku kiva itsetehty asia. Tähän vaikuttaa ehkä oma rahatilanne, joka saa minut tälläiselle tuulelle. Tietysti tulen olemaan kiitollinen, mitä saan. Onneksi joululahjat on ostettu muulle perheelle. Äidille tulisi keksiä pientä edullisesti saatavaa, vaikka ostin hänelle yhden tuotteen. On enää yksi lahja, joka tulee tehdä itse. 

Kollaasi kuvastaa aika hyvin, mitä voisin antaa. Kosmetiikasta rakastavalle ihmiselle antaisin pienen hemmottelupaketin, jossa olisi rasvaa ja kuorintaa tai kynsilakkaa ja huulipunaa. Lukemiselle kiinnostavalle henkilölle lähtisi uusin kirja lempikirjailijalta. Itse tehdyt lahjat on aika kivoja, oli ne sitten leivonnaisia tai villasukkia. Vaatteet menee aika hyvin, varsinkin sellaiselle, joka ei käy usein kaupoilla tai ei välitä oikein muodin perässä juoksemisesta. Ne voisi olla poikaystävälle/veljelle uudet bokserit tai uusi t-paita äidille. Pojat ovat aika kovia pelaamaan pelejä, varsinkin tietokonepelejä. Voisitte tarjoutua pelaamaan tai katsoa, miten sitä pelataan. Jos tiedät läheisen pelaavan, mistä hän tykkää, anna rahaa vaikka uuteen peliin. Lahjaideoita on niin monenlaisia, joita voi käyttää omassa antamassa lahjassa.

Tämä oli lyhyt, mutta ytimekäs postaus. En oikein jaksanut tehdä kunnollisia kollaaseja, joten tämä saa riittää. Olen ollut ahkera opiskelujen parissa viime aikoina. Nämä on vain omaksi ja teidän iloksi. Toivotan teille oikein hyvää alkavaa viikonloppua.

kuvat on otettu weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera: Canon 500D EOS
Objetiivit: Canonin oma objektiivi - Canon EFS 18-55mm
Sigma DC 18-200mm 1:3.5-6.3

Kiitos kun jaksoit kommentoida postaukseeni! <3 :)