10.5.2015

Make-up + Me = Heaven

Tänään aiheena on kosmetiikka ja se on minun ehdottomasti suosikkiasia. Voisin puhua siitä ihan älyttömästi. Minä tykkään kokeilla erilaisia tuotteita, koska haluan jakaa myös teille sitä mitä olen kokeillut. Tänään puhun muutamista kosmetiikkasuosikeista, joita olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa. Minun tämän hetkinen lempimeikkimerkki taitaa olla Bobbi Brown ja voisin kuvitella itseni myyvän Bobbi Brownin tuotteita. :D No ehkä joku päivä. Myynnissä on paljon hyviä muitakin merkkejä joilta olen löytänyt myös suosikkeja. HUOM! En meikkaa todellakaan joka päivä, koska en koe sitä meikkaamista mitenkään pakollisena vaan vapaaehtoisena. Bobbi Brown sanoo kirjassaan että kauneus tulee sisältä päin ja kaikkia hyviä puolia pitäisi korostaa eikä peittää. Rakastan ajatusmallia mitä Bobbi Brown ajattelee. Tietty en tykkää finneistä ja mustapäistä, mutta ne on osa minua.

Ennen kuin hyppään noihin tuotteisiin, on pakko sanoa että Helsingin keskustan Stockmannin Bobbi Brownin pisteellä on aivan hyvää palvelua. Siis aivan uskomatonta! Itse ainakin koen isoksi plussaksi jos myyjä tulee kyselee sinulta että mitä olet hakemassa. Tällä pisteellä olen käynyt ainakin yli 10 kertaa ja yksi myyjä muistaa minut. Se on todella ihanaa ja sellaista tulee jotenkin hyvä mieli kun joku muistaa sinut. Minä haluaisin olla tuollaisessa ammatissa, koska voisin antaa sen tiedon mitä minä tiedän kosmetiikasta.

Aloitan vaikka pohjameikillä minkä päälle työstän sen meikin. Minun hyväksi todettu meikkivoide on L'oreal Parisin True Match ja olen sävyssä C1 Ivory Rose. Tämä meikkivoide on todellakin hyvä ja se ei tuoksu ollenkaan. Minulla on ollut ongelmia sen kanssa että jotkut meikkivoiteen kutisee älyttömästi silmiä ja tämä yksilö ei kutise yhtä paljon kuin aikaisemmat. Olen aika tyytyväinen tähän. Minä en ole käyttänyt puuteria, koska olen huomannut että pärjään ilmankin sitä. Tiedän että se olisi hyvä olla. Minä puuteroin vain T-alueen, mutta en ottanut sitä tuotetta tähän mukaan. Levitykseen käytän kuuluisaa BeautyBlenderiä ja voi jumala sentään!!! Tämä ihmetuote olisi pitänyt olla minulla jo aikoja sitten, koska se levittää todella hyvin ja jättää ihon niin luonnollisen oloiseksi. Ah, rakastan tätä!! Olin aika pitkään miettinyt sitä ja onneksi ostin! Poskipunina olen käyttänyt Bobbi Brownin Desert Rose 15 ja IsaDoran 02 Cool Pink. Perjantain meikissä käytin tätä IsaDoran poskipunaa ja huomasin että se näytti kivalta iholla. Myös tykkään tuosta Bobbi Brownin poskipunasta, koska se sopii jokapäiväiseen meikkiin. Seuraava tuote on MAC:in luomiväri, jonka olen saanut kaverilta ostettua. Hänellä oli muutamia luomivärejä joita hän myi minulle. Ne oli tietty käyttämättömiä luomivärejä. Tämä on todella kaunis väri ja olen muutaman kerran käyttänyt sitä highlighterina. Tykkään. Eli M.A.C Jest. Olen käyttänyt vähän tuota IsaDoran luomiväripalettia ja tykkään tuon paletin väreistä. En todellakaan laita sitä luomiväriä tolkuttomasti. Sitten Bobbi Brownin Bronzing Powder on minun uusi rakkaus. Olen opetellut laittamaan aurinkopuuteria, ja olen itse ainakin huomannut jonkin asteen kehityksen. Se levittyy ja antaa luonnollisen tuloksen. Tämän kanssa olen käyttänyt Kicksistä ostetun poskipunasivellin ja se soveltuu hyvin tähän. Tykkään sen siveltimen muodosta ja se levittää hyvin. Nyt tulee huulikombinaatio, johon rakastuin silloin kun näin sen ekan kerran. Eilen ostin tämän Bobbi Brownin huultenrajauskynän (sävyssä Pale Pink) ja se oli todellakin hyvä päätös, koska nyt saan tehtyä kunnon huulet. Siihen sopiva huulipuna on Bobbi Brownin Rich Lip Color (sävyssä Bare Pink 9). Tämä kombinaatio on todella todella luonnollinen ja sitä ei huomaa, mikä on hyvä asia. Sopii todellakin joka päivään. Kun olen laittanut meikkivoiteen ja laitan highlighteria minun silmien alle, tämä tuote on todella hyvä. Se ei kutise silmiäni niin paljon kuin mitä muita olen kokeillut aikaisemmin. Tämä on IsaDoran Light Touch Concealer 82 Peach Beige. En varmaan ikinä vaihtaisi tätä tuotetta mihinkään.

Tämä oli tämän päivän postaus, jonka piti eilen tulla. Jostain syystä en jaksanut tehdä loppuun asti. Tänään on äitienpäivä. <3 Tästä haluankin sanoa kaikille ihanille äideille oikein hyvää äitienpäivää! Muistakaa omia äitejänne. Voi kun jatkaisin tätä postausta vielä, mutta luultavasti tulee lisää tälläisiä. :)

P.S. Olen saamassa samaiselta kaverilta (luomiväripaletin) yhden paletin jonka olen PITKÄÄN halunnut. Nyt saan sen. Kehtaanko sanoa sen tässä? Saan siis Urban Decay 3 paletin. Ah, en malta odottaa että pääsen swatchailee ja kokeilemaan sitä. Kiitän vielä kerran vaikka kiitin häntä jo aikaisemmin. <3

2 kommenttia:

  1. Mitä tarkoittaa swatchailu? En ole kauhean hyvä englannin kielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on siis kokeilla kädellä iholle! :) Nyt tiedät! :D

      Poista

Kamera: Canon 500D EOS
Objetiivit: Canonin oma objektiivi - Canon EFS 18-55mm
Sigma DC 18-200mm 1:3.5-6.3

Kiitos kun jaksoit kommentoida postaukseeni! <3 :)