6.1.2015

New Year Resolutions 2015

Tämän päivän postauksen aiheena on uuden vuoden lupaukset. Tämän vuoden uuden vuoden lupaukset on osittain erilaisia, mutta osa on ihan tavallisia asioita pienellä twistillä. Tämä vuosi tulee olemaan erilainen monenkin asian suhteen. Tässä tulee aika monta, koska haluaisin kokeilla niitä ja katsoa että onnistunko jokaisessa. Muutama lupaus tuli joulukuun puolelta ja muutama tämän vuoden puolella. Hypätään näihin lupauksiin...  

1. Olen kiinnostunut ja tulen aina kiinnostumaan luonnonmukaisesta ruuasta. Sen takia yritän vuoden aikana mahdollisimman terveellistä ja luonnonmukaista ruokaa.

2. Lupaan lukea 10-15 kirjaa vuoden aikana. Edellinen kirjalupaus feilasi aika pahastikin, mutta onhan 10 kirjaa aika hyvä määrä.

4. Aion tehdä viherjuomia, koska olen kiinnostunut niistä. Muistelen että tehtiin viherjuomaa tai enemmänkin hedelmämehua. Meillä oli mehulinko, mutta se hajosi jossain vaiheessa. Olen kuullut siitä jonkin verran, mutta ensin pitää ottaa selvää mitä se tekee keholle ja antaako se minun keholle mitään hyvää.

5. Ajattelin että kun on luonnonmukaisuus teemana, niin tästä päivästä lähtien yritän muistaa ostaa luonnonmukaisia tuotteita ja kokeilla niitä. Minä olen kokeillutkin, mutta haluan siirtyä kokonaan niihin. Ne mitä olen ostanut tähän mennessä tai olen saanut lahjaksi, niin käytän ne loppuun. Jos ostan joskus vaikka ihan markettituotteita, niin ei se haittaa ainakaan minulle. Pääsääntöisesti yritän tehdä parhaani tämän suhteen.
 


6. Yritän tehdä vuoden aikana mahdollisimman monta postausta, mutta en voi luvata vieläkään kuinka usein voin tehdä niitä. Minä olen sellainen persoona, että jos lupaan että teen joka toinen päivä postausta, niin se ei välttämättä pidä. Yritän kirjoittaa kalenteriin kaikki tapaamiset että muistan mennä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.



7. Haluan kokeilla erilaisia tyylejä, ja etsiä oma tyyli. Vaikka tykkään Marimekon raidallisista puseroista, mutta haluan kokeilla jotain ihan uutta. Sen takia olen pikku hiljaa ostellut itselleni vaatteita jotka on erilaisia ja uusia minulle. Tykkään (nykyään) ostella vaatteita, vaikka on vaivalloista kokeilla niitä sovituskopissa. Onko tuttu fiilis? :D Se fiilis kun löydät jonkun täydellisen vaatteen, niin se on maailman paras fiilis.

8.  Haluan hiuksille tehdä jotain, koska ne on aika usein nutturalla ja se näyttää välillä niin tyhmälle. Haluaisin kokeilla suoristaa tai kihartaa. Haluan kokeilla erilaisia hiustyylejäkin. 



9. Haluan oppia leipomaan karjalanpiirakoita. Tämä ei ole mikään vitsi, koska minä haluan saada sen taidon jonka minun mummoni osasi. Muistan sen kun mummoni leipoi meidän edellisen kodin keittiössä. Ne oli aika hyviä.  

Muutamia extra-lupauksia, jotka pitäisi olla itsestäänselvyys:
+ yrittää syödä enemmän pähkinöitä.. Kerran söin pähkinöitä, mutta sen jälkeen tuli paha olo.. Mutta luulen että söin vähän liikaa pähkinöitä. Pikku hiljaa.. 
++ yrittää juoda vettä mahdollisimman paljon. 

Nämä olisivat tämän vuoden uuden vuoden lupaukset. Olisikohan tuossa muutama lupaus? Lupasitteko tekin jotain, niin jos lupasitte, mitä lupasitte? Toivotaan että lupaukset pitävät koko vuoden. :D Seuraavan kerran kun kirjoitan, niin tulee ostospostaus, joten pitäkää silmät auki.
Hyvää tiistai-iltaa kaikille! 

P.S. Äsken tein vatsalihaksia, damn, sattuu ihan sikana vatsaan... :/ Mutta sehän on hyvä asia. Kerron kuntoilusta enemmän toisessa postauksessa.. 

2 kommenttia:

  1. Moi! Kivoja lupauksia! Mä lupasin vaan tavallisia 'kesäkuntoon' lupauksia ja sellasia. Odotan innolla varsinkin kuntoilu postausta! Olisi kiva jos voisit laittaa myös jotain vinkkejä niihin liittyen.
    Mukavaa vuoden alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kommentistasi! Toivottavasti sinunkin lupaukset toteutuu. <3 Teen jonkinlaisen postauksen kuntoilusta, koska en ole viime aikoina treenannut kunnolla. Mutta I'm back in the business ja vähän erilaisin keinoin! :) Kiitos ja sinulleki oikein ihanaa vuoden alkua! <3

      Poista

Kamera: Canon 500D EOS
Objetiivit: Canonin oma objektiivi - Canon EFS 18-55mm
Sigma DC 18-200mm 1:3.5-6.3

Kiitos kun jaksoit kommentoida postaukseeni! <3 :)