29.8.2013

Asioita mitä et tiedä minusta


 1. Kiitä  haastajaa
2. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa  itsestään.
3. Pitää  vastata  myös  haastajan  11  kysymykseen.
4. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille
   haastetuille.
5. Heidän  pitää  valita 11  bloggaajaa.
6. Sinun  pitää  kertoa,  kenet olet  haastanut.
7. Ei  takaisin  haastamista. 


Turku 2013: tehtiin reissu sinne ja se oli minun kesän kohokohta.




11. asiaa minusta. 

1. Olen iloinen, sosiaalinen, mutta samalla ujo, myös olen aika arka. 

2. Minulla on vaikea-asteinen kuulovamma, jonka takia joudun päivittäinen käyttää kuulolaitteita. 

3.Pelkään käärmeitä, ampiaisia, mehiläisiä ja pimeää.

4. Haluan päästä unelma-ammattiini, kun pääsen lukiosta läpi. Se olisi kosmetologi-ammatti. En tiedä mikä siinä kiehtoo ja se kutsuu mua jotenkin luokseen. Mutta onneksi mulla on vielä tässä aika miettiä jos olisi joku muu ammatti joka sopisi minulle parhaiten. 

5. Minua on kiusattu ja haluan sanoa että kiusaaminen on idioottimaista.

Turunlinnassa kävin kiertelemässä ja ottamassa kuvia. Minun lempiosa oli tuosta linnasta sellainen tonttu-alue... Minä rakastan kaikki tonttu-juttuja.. :)


6. Annan aika usein periksi monissa asioissa, mutta olen oppinut että ei kannata antaa.

7. Olen oppinut että kaikkia ihmisiä pitää arvostaa, vaikka ei pitäisikään henkilöstä. 

8. En väitä olevani täydellinen, mutta olen joskus pienempänä haaveillut aina 10 tai 9. Kaikki nää mun haaveet romahti aika pian kyllä. 

9. Olen haaveilija-tyttö, mutta teen aika vähän sen haaveen eteen töitä. Mutta olen nyt ruvennut tekemään töitä sen eteen. 

10. En aina kuule niin täydellisesti kuin muut kuulevat.

11. Minä rakastan syksyä ja joulua. Ja teetä. Ja kevättä. Ja kesää. 

Turunlinnan sisäpiha. Eikä tuo nosturi pilaa kuvan. :(

11. kysymystä jonka on keksinnyt pihls
 
1. Mikä on sun luottovaate johon voit turvautuu pahimpinakin rumamikääneisovivaatekriisi-päivinä?
En tiedä, mikä olisi.. 

2. Löytyyks sulta jotain hassuja tapoja tai juttuja jotka sun on aina pakko tehä?
Öööööö.... Mmmmmm.... Ööööö.... Mmmmm... Aina kun olen koneella, niin mun on ihan pakko siirtää kaikki häiritsevät asia pois edestäni... :/ Minä niin kun siivoon kaikki jonnenkin muualle kuin eteeni. Ainakin kun menen nukkumaan niin ennen kuin nukahdan niin puhun itsekseni (en ääneen vaan liikuttamalla huuliota)

3. Mikä on sun lemppariherkku?
Ei ole enää mikä lempikarkki tai mitään sellaista. 

4. Mitä luulet, pärjäisitkö ilman puhelinta?
No en todellakaan.. Sen jälkeen kun multa oli varastettu iPhonen repusta, niin minä olin sen jälkeen todella huolellinen että ei häviä mikään puhelin. Sain tässä muutama kuukausi sitten iPhone 5 ja olen todella todella todella iloinen, koska rakastuin edelliseen... <3<3<3<3<3<3

5. Mitä vaatetta sä et ikinä millonkaan missään tapauksessa laittais päälles?
Hametta tai... Mmmm... Nyt en keksi enempää

6. Tykkäätkö rutiineista joita sä toistat about päivittäin vai onks susta kiva tehdä asiat aina erilailla?
Tykkään, koska haluan olla huolellinen oman ulkonäön kanssa ja muutenkin oman elämän helpottamiseksi. 

7. Mitä sä ootat tällä hetkellä?
Odotan todella todella paljon syksyä... Syksy... Ihania värejä ja kynttilöiden sytyttelyä..  Ja myös syyslomaa ja joulua..
  8. Viihdytko sä koulussa?
Viihdyn koulussa, vaikka siellä on vaikeaa. Mutta olen iloinen että moni asia on mennyt parempaan suuntaan lukiossa. 

9. Millä nettisivuilla sä vietät eniten aikaa?
Bloggerissa, Facebookissa, Youtubessa, kaikkien mun rakastamissa ja tykästyissä blogeissa, Gmailissa, Wilmassa, Yle Areenassa ja paljon muita.

10. Mihin asioihin sä kiinnität ekana huomiota muissa ihmisissä?
Luonne on tärkein mulle nykyään. Se että jos joku on mulle kiltti ja ystävällinen niin sitten minä jatkan juttelua hänen kanssaan.

11. Mistä sun tekemästä asiasta oot viimeks ollu ylpee?
Että on päässyt näin pitkälle ja tarkoitan tällä sitä että olen päässyt helvetillisestä peruskoulusta ja päässyt lukioon.. Olen todella ylpeä itsestäni että olen päässyt näin pitkälle... :) JIHUUU!!! :) :)   

Minun omat 10. kysymystä: 

1. Oletko ollut elämässäsi miettinyt mitä teet tulevaisuudessa vai keskitytkö mieluummin tähän hetkeen?
2. Oletko ikinä antanut itsellesi anteeksi ja miksi? 
3. Mikä on ollut sinun elämäs pahin teko mitä olet tehnyt elämässäsi?
4. Mikä on sinun tämänhetkisen elämän tärkeimmät asiat? Keksi kymmenen asiaa. esim. 1.Kaverit 2. Terveys 3. Perhe jne. 
5. Onko sinulla tällä hetkellä huolia? Jos on niin kerro mitä ajatuksia se herättää sinussa. Ei välttämättä tarvitse kertoa sitä itse asiaa, jos ei halua. 
6. Kumpi on tärkeämpi sinulle: Koulutus vai Perhe?
7. Oletko pitänyt päiväkirjaa niinä aikoina jolloin tunsit pahaa mieltä? 
8. Miten sinä olet muuttunut omasta mielestäsi näiden viimeisten viiden tai muutaman vuoden aikana?   
9. Mitä haluat tavoittaa omassa elämässäsi? 
10. Oletko tyytyväinen omaan suoritukseen esim töissä tai koulussa tai kenties omassa elämässäsi? 

Haastan niitä kaikkia jotka lukee tämän. Ei tartte olla välttämättä blogi tai tällainen. Voi johonkin muuhun julkaista, mutta jos haluaa. Ei ole pakko, mutta olisihan se kiva että tekisitte. Voitte myös tietty vastata kommenttilaatikkoon, minusta olisi ihanaa lukea teidän vastauksia niihin kysymyksiin.

6 kommenttia:

  1. Luulin tuntevani sinut hyvin mutta vastauksesi kertoivat sinusta vielä paljon enemmän. Olet niin ihana ja monisärmäinen tyttö,löydät oman elämäsi polun pikku hiljaa eikä sinulla ole kiire. Värikästä,innostavaa lempivuodenaikaa sinulle kummityttö 💖!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hämmästyin kun luin tämän kommentin!! :) Hyvää syksyä sulle ja nähdään silloin lokakuussa!! :)

      Poista
  2. Hei Jenny!
    En lue montaa blogia mutta tämä sinun blogisi on kyllä varmasti paras koko maailmassa. Rakastan hauskoja juttujasi ja tapaa, jolla kirjoitat. Toivon että jatkat tänne kirjoittamista ikuisesti ja haluaisin että postaisit juttuja useammin. Kirjoittelusi on pelastanut monta kurjaa hetkeä elämässäni, kiitos sinulle siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin että mun blogi on surkea.. Mutta haluatko kertoa millä tavalla se on paras? Voi ei... Minä postaan niin usein kun mahdollista. En voi enää mennä lupaamaan että postauksia tulee silloin ja silloin. Minä luulin että kehenkää ei jäänyt sellaista fiilistä että voi nyt haluaisi kommentoida, koska en osaa blogata kunnolla. Kiitos palautteesta, kyllä aion jatkaa bloggaamista niin kauan kun jaksan.

      Poista
  3. sulla on tosi kiva blogi! (:
    http://missneea.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kamera: Canon 500D EOS
Objetiivit: Canonin oma objektiivi - Canon EFS 18-55mm
Sigma DC 18-200mm 1:3.5-6.3

Kiitos kun jaksoit kommentoida postaukseeni! <3 :)