31.8.2013

Ajatuksia uuden elämän aloittamisesta

Minulla on inspiraatio päästä liikkumaan heti kuin saan typerän flunssan pois kropasta. Ajattelin että aloitan uuden chapterin liikunnan ja syömisen kannalta. En siis rupea laihduttamaan vaan ajattelin järjestää tällaisen uuden elämäntavan kun minulla on käynnissä antibioottikuuri aknea vastaan. Minulla on ollut pitkään ajatuksena saada sopusuhtainen kroppa, mutta luulen että tulee jollain tavalla esiin. Tää ei ole nyt mitään laihduttamiseen liittyvää. Haluan vaan saada uudenlaisen elämän näin minun kuurin kautta, koska koen sen jotenkin tällä hetkellä niin tärkeäksi. Mutta voi olla että tää juttu lyttääntyy jonkin syyn takia. 

Mun pahin ongelma on se ehkä että minä kun päätän jotain, niin se vaan lyttääntyy. Olen saanut varmaan huonoja kokemuksia siitä että olen epäonnistunut jossakin. Siis jokaisella on varmaan aina sellaisia ajatuksia että haluaisin laihduttaa tuon ja tuon määrän, mutta sitten se vaan jää, koska kokee olevansa ihan nolla. Tai ajattelee tekevänsä töitä vaikka koulun tai työn eteen, niin huomaakin että se ei näy numeroissa tai vaikka jossain palaverissa kukaan ei kehu sinun hyviä puolia. Mutta voi kääntää tuon tunteen ihan toisinpäin. "Sinä olet tärkeä ihminen maailmassa, kukaan ei voi estää sinua tässä ja tässä asiassa. Sinun pitää nyt ottaa se haasteena itselleen, koska jos sinä jättäisit sen, niin et välttämättä voittaisi mitään. Oli mikä tahansa, mutta sinä voitat siinä." 

Olen joutunut taistelemaan omaa itseäni vastaan ja vieläkin taistelen. Minä olen se ongelma, minun pitäisi etsiä sieltä helkkarin syvältä se Taistelija-Jenny eikä sellainen avuton Jenny. Olen aina halunnut voittaa oman itseni, mutta en ole vieläkään voittanut tai minusta tuntuu ainakin. Olen päässyt ylä-asteelta pois ja olen päässyt lukioon. Minä olen helkkarin ylpeä minusta, mutta jotain minä kaipaan itseltäni. Ehkä sitä että minun pitää alkaa oppia elämään omaa elämää eikä antaa jonkun menneisyyden estää minua. Menneisyydessä on tapahtunut sun tätä ja sun tuota. Se lista on loputon. Olen vahva ja sellainen sisukas, mutta mun pitää löytää se todellinen Jenny.

Olette varmaan huomannut että olen mennyt lupaamaan jotain, mutta se vaan jää. Tässä on varmaan yksi osasyy. Mutta en voi sanoa itseäni luuseriksi, koska olen huomannut että kaikkia asioita ei vaan pysty tekemään vaikka tekisin töitä. Olen ajatellut että kun koulussa loppuu tämän jakson jälkeen liikunta, niin ajattelin aloittaa kuntosalilla käyntiä ja alan käymään siellä joka toinen päivä. Sitten kun tulee talvi ja lunta, niin sitten hiihtämään. Joka toinen päivä sitä. Oikeesti hiihtäminen. Eikä, se on mun laji talvella. Ennen en rakastanut sitä ja se muuttui viime talvena. Mitä on tapahtunut?
Inspiraatio:

 Haluan että te hyvät ihmiset voisitte laittaa jonkilaisia ajatuksia vaikka omasta elämästänne tai jotain pientä voisitte jakaa minun ja muiden ihmisten kanssa. Vaikka omasta työstä tai omasta liikunnasta. Mielelläni luen niitä. Voisitte muuten jakaa vaikka miten te pidätte omasta kropasta hyvää huolta tai miten syötte. Voi olla että suurin osa sanoo että syön normaalia ruokaa monipuolisesti ja liikun kun normaalisti.


Oikein hyvää viikonlopun loppua ja minä kuittaan näissä merkeissä. Jatkan ihanan baanani-rahka-pellavansiemen syömistä. Voisitte muuten laittaa siitä että haluatteko että kirjoitan tällaisia lisää vai ei? Minusta olisi ihanaa jakaa teille omia ajatuksia ja ehkä kertoa omasta itsestäni. 

Hyvää yötä rakkaat lukijat! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera: Canon 500D EOS
Objetiivit: Canonin oma objektiivi - Canon EFS 18-55mm
Sigma DC 18-200mm 1:3.5-6.3

Kiitos kun jaksoit kommentoida postaukseeni! <3 :)